Santerin ässä: Miksi mediassa vain yksi näkökulma on oikea?

ähän aikaa sitten mediassa uutisoitiin, kuinka eräiden kansanedustajien aloite homoliittojen sallimisesta jäi vain pöydälle, eikä sitä missään vaiheessa otettu eduskuntaan asti käsiteltäväksi. Uutisissa oli koskettavia tarinoita siitä, kuinka edustajat olivat pettyneitä ja vastustajat olivat sivistymättömiä ja ties mitä. Samalla otsikoissa oli muutenkin sävyä siitä, kuinka liittojen tulisi ehdottomasti olla sallittuja ja gallupeissa ohjailtiin mielipiteitä yleisesti homoliittoja kannattaviksi. Sama ilmiö, missä yhtä näkökulmaa korostetaan hyvin paljon, on aikanaan toistunut muun muassa Suomen EU-kannan kanssa, kuten myös perussuomalaisten noustua "kansan" suosioon.

Tämä on suomalaisen median ja toisaalta myös demokratian ongelma. Yleensä vain toista näkökulmaa rummutetaan ja siitä tehdään saman tien se yleisesti hyväksytty normi, joka kaikkien tulisi hyväksyä. Ottamatta millään tapaa kantaa homoavioliittoihin, niin media luo meille turhan paljon myönteistä kuvaa siitä. Vai onko joku nähnyt uutisen, jossa joku (muu kuin "kirkon henkilö") ilmoittaa, ettei homoavioliittoja tulisi hyväksyä? Voipi olla, ettei kovin moni tällaista ole nähnyt ja vaikka onkin, ei siitä kovin paljoa muista. Tämä on erittäin valitettavaa, sillä hyvin yksipuoleinen uutisointi ei toteuta median käyttötarkoitusta, jonka tulisi käsittääkseni olla muun muassa monien erilaisten näkökantojen tarjoaminen.

Koska olen varma siitä, että homoaihe provosoi usean ihmisen vain ajattelemaan, miten kirjoittaja on suvaitsematon, otan toisen esimerkin ulkomailta. Syyrian ja muiden valtioiden, joissa oli aikanaan ja on yhä näitä "vallankumouksia", tarkastelussa yleensä ns. kapinalliset on otettu sankareiksi ja sorron yöstä nouseviksi. Kapinallisten toimintaa kuvataan yleensä siitä näkökulmasta, missä hallitus tuhoaa heidän joukkojaan ja sortaa taistelutahtoa. Kapinalliset koetaan demokratian ja vapauden levittäjänä. Uutisissa näkee yleensä vain tilastoa siitä, kuinka moni on kuollut hallituksen toimien takia. Hallitus tai vallassa oleva hallitsija nähdään murhaajana ja taantumuksen edistäjänä, joka estää yksilön vapauden toteutumista. Täytyy kuitenkin muistaa, että useasti kapinalliset - kauniista "ajatuksistaan" huolimatta - toteuttavat ainakin sota-aikana vähintään samanlaisia hirmutekoja ja tappavat yhtä lailla hallituksen joukkoja. Tätä vain ei yleensä näe mediassa, sillä valtamediassa myydään tarinoita ja yleensä uutisten asettelu on hyvin paljon polarisoitunut hyvään tai pahaan, meihin ja heihin. Ja kapinallisiin liittyen, jälkiselvittelyissä yleensä hallituksen joukkoja teloitetaan ja tuomitaan järjettömän pitkiksi ajoiksi, eikä yleensä hallintomuodoksikaan saada aivan sitä, mitä medioissa ollaan toivottu. Tämä jätetään kuitenkin yleensä kertomatta, sillä se ei tue sitä tarinaa mitä ihmisille jaetaan. Aina tarvitaan "happy ending", onnellinen lopetus.

Tarvitsemmekin siis hyvin paljon mediakriittisyyttä lukeaksemme median tuottamia uutisia. En ole mikään salaliittoteoreetikko tai ala väittämään, että jokin lehti on puhtaasti vaikkapa Kokoomuksen äänitorvi tai että ketään millään tapaa halutaan vaientaa. Kyse on puhtaasti siitä, mikä myy ja mihin "kansa" samaistuu, mistä jaksetaan puhua. Valitettavasti suurin osa ihmisistä ottaa omakseen suoraan käsitykset, mitä löytyy keskustelufoorumeilta, lehtien otsikoista ja uutisten kuvanauhoilta, vaikka näin ei kannattaisi tehdä. Suosittelen opiskelemaan ja tulemaan älykkäämmäksi tiedon kriittisessä sulattelussa, sillä se on ainoa tapa tulkita uutista ilman värikynän sanelemaa kontekstia.

Mikä sitten olisi juuri tämän päivän värikynäteema? Sanoisin, että tuo opettajapotkuista aiheutunut kohu. Se on kyllä täysin aiheellinen, mutta koska ihmiset alkoivat puhua siitä ja keskustella, niin jälleen on luotu mielikuva täysin sorretusta työn sankarista ja kapitalistisesta, valtiolle kuuluvasta johtajasta, joka on syyttä suotta antanut potkut. Näin saattaakin olla, mutta uutisointi on pirun yksipuolista. Pääosin on nähty otsikoita, missä opettaja on uhri, joku tukee opettajaa tai sitten koulujen meininkiä haukutaan. Hyvin vähälle ovat jääneet ne otsikot, missä opettajan potkuille on aihetta tai potkuja puolustellaan. Miksi näin on? Syy on puhtaasti se, että kansa ei voi samaistua potkun antajiin, vaan potkujen kohteeseen. Tässä on toimittu väistämättä väärin, potkijat ovat syyllisiä ja potkut saanut syytön. Koska mediassa näin on rummutettu.