MM-kisojen mitalipelit ilmaiseksi netistä - Marssiiko Kanada tappioitta kultaan?

Sidney Crosbylta puuttuu vielä mm-kulta. Hän voitti olympiakultaa Kanadan kanssa vuonna 2010 Vancouverissa. Kuva: s.yume [CC BY 2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0)], lähde: Wikimedia Commons

MM-kisat huipentuvat sunnuntaina 17.5 pelattaviin mitaliotteluihin. Finaalissa vastakkain ovat ylivertaisesti pelannut Kanada sekä tasoaan alkulohkosta nostanut Venäjä. Pronssiottelussa Tsekit koittavat saada mitalia Jaromir Jagrin ja kotiyleisönsä riemuksi, kun taas nuoret ja nälkäiset jenkit yrittävät huipentaa turnauksensa myös mitaliin.

Lisää tekstiä ilmestyy päivän mittaan


USA - Tsekki (USA - Czech Republic, 17.15 GMT+3)
       3 - 0



Molemmat joukkueet kärsivät välierässään tappion, samalla jääden tyystin ilman maaleja. Pronssiottelussa lienee tänä vuonna poikkeuksellisen paljon panosta, sillä kumpikaan joukkue ei välttämättä ole ylitsepääsemättömän pettynyt pronssipeliin joutumisesta. USA:lta ei ennen kisoja odotettu mitään, joten tämäkin peli on odotuksiin nähden verrattain paljon. Tsekki taas pelaa kotiyleisönsä edessä, ja Jaromir Jagrilla lienee mahdollisuus lopettaa maajoukkueuransa mitaliin.

Taistelusta voi tulla joko tiukka ja tasainen, tai sitten peli menee hurlumheilätkän puolelle, jossa hyökätään avoimesti ja tehdään paljon maaleja. Jenkkien puolustus on ollut näissä kisoissa hyvä, joten jos sama paketti pysyy edelleen kasassa, maaleja ei paljoa nähdä. Toisaalta Tsekki on ollut taitava ja vahva hyökkäyspäässä, joten jos Tsekki saa aikaisin maalin tai kaksi, voi peli avautua aivan uudella tavalla.

Maalivahtipeli menee lähtökohtaisesti jenkeille, tosin Ondrej Pavelec pelasi Kanadaa vastaan huikean, turnauksen parhaan ottelunsa. Kumpi vain voi voittaa tämän pelin.

Pelin selostaa ilmaispuolella Mika Saukkonen, joten luultavasti linkkejä peliin suomeksi ja Mertarannan selostuksella ilmestyy n. 10-30 min ennen ottelua.

Linkit :
Ässä 1(Suomi-stream, MTV Sport1) Ässä 2(English Ustream) Ässä 3(Russian, Acestream) Ässä 4(Russian Ace, HD) Ässä 5(Czech Ace) Ässä 6(Acestream) Ässä 7(German Acestream) Ässä 8(Flash, på svenska TV4 se) Youtube
Kanada - Venäjä (Canada - Russia, 21.45 GMT+3)

Kanada on odotetusti loppuottelussa, eikä Venäjänkään paikka finaalissa olisi ennen kisoja ollut yllätys. Venäjä on kasvanut näissä kisoissa peli peliltä, ja jenkkejä vastaan paketin viimeinenkin heikko lenkki, maalivahtipeli, saatiin kuosiin. Kanadalla näitä heikkoja lenkkejä ei juurikaan ole ollut, eikä niistä ollut merkkiäkään Tsekki-pelissä. Kanadaa ei saa päästää kolmanteen erään liian kovassa johtoasemassa, sillä Tsekkejä vastaan se osoitti, miten taitavasti vastustajan hyökkäyspeli voidaan tappaa johtoasemassa.

Molemmat joukkueet ovat erittäin hyökkäysvoittoisia, joten maaleja on mahdollista tehdä paljon. Kanadalla on tähän mennessä ollut selkeästi parempi ja tiiviimpi puolustus kuin Venäjällä. Tämän faktan takia uskaltaisin veikata, että Kanada jatkaa tappiottomana kisat loppuun asti. Tosin Venäjällä on mahdollisuudet, sillä kuten todettua, MM-kisoissa yhdessä pelissä voi tapahtua mitä vain.

Huikea finaali tulossa joka tapauksessa. Peliä ei kannata jättää väliin!
Linkit/links :
Ässä 1(Most likely in Finnish) Ässä 2(English acestream) Ässä 3(Czech ace) Ässä 4(Acestream) Ässä 5(German acestream) Ässä 6(German ace) Ässä 7(English flash) Ässä 8(Flash, TV 4 se, på svenska) Ässä 9(English ustream) Ässä 10 (TV 4 se) Youtube MTV3 (Vain Suomessa asuville) sop://broker.sopcast.com:3912/257344 MTV3 (jonka pitäs toimia maasta huolimatta? Shadownet) TSN1 Acestream: 596321d2ed8c57ac2c604359b1af9cc3c4b32426
Republic online free stream, Norway USA free ice hockey stream, SwqitzerlandAustria online for free 2.5.2015, France Germany live free stream, MTV Sport 1 stream, Katsomo ilmaiseksi netistä, Free Max Sport 1 sream Finland MTV3, IIHF World championships all hgames online for free, Suomi Norja 3.5 ilmaiseksi netistä Mertarannan selostuksella, ilmainen KAtsomo, Canada Czech Republic free HD stream in English, Free Russia USA stream IIHF 2015, Sweden, Canada online, Slovakia, Norway free stream online, 6.5, Sweden, Canada online free English stream, 8.5.2105 USA DENMARK Germany LAtvia Slovenia Norway Czech Republic Autstria, TSN live stream IIHF 2015 World championships, VM 2015 gratis på näte, 10.5.2015 Jääkiekon mm lätkä striimi, Russia vs Slovakia, Switzerland Kanada, Sveitsi vastaan Kanada,Suomi-Valko-Venäjä mm stream 11.5.2015, MM-kisat jääkiekossa tabletilla ja puhelimella, Weltcup kostenlosen Online, Eishockey -Weltmeisterschaft, Хоккей Кубок мира для свободного онлайн, ustream ice hockey world championships, suomi tsekki netissä, Miten kiertää maaestot youtube, youtube unblocker, MM-kisat youtubesta, ohjeet, USA Sveitsi live stream, Русский Шведский онлайн бесплатно, ruotsi-venäjä live stream, mm-kisojen finaali ilmaiseksi netistä, Mika Saukkonen, Antero Mertaranta, Juha Taivainen, Kanada Venäjä live stream, USA Tsekki live stream, mm stream 17.5.2015Usa Switzerland free ice hockey stream online HD, Quarter finalds online for free IIHF, VM ishockey, MM-jääkiekko live, Teppo Laaksonen, Juha Taivainen, MTV MAX, 14.5.2015, 14th May 2015, 16th may, 16.5.2015, Canada Czech republic live stream mm, USA Russia online live stream, Hockey, Tsekki Kanada Canada live stream, canada vs tsekki, VM final stream, Canada, Ryssland, Russia, Kanada

Tunnisteet: , , , , , , ,