Eksistenssi rationalistin ja teistin näkökulmista

Pitkän tauon jälkeen kirjoitan jälleen blogiani. Tauon taustalla on pieni ideapula, toisaalta haluttomuus ja jaksamattomuus yliopisto-opintojen takia. Samalla muut puuhat ovat vieneet voimia, mutta nyt tuli aihe joka on pakko saada ylös.

Tekstin taustalla on pari tekijää. Ensimmäisenä on oma halu saada "totuus" selville olemassaolosta. Lähinnä siitä, että onko kaikki jonkun luomaa vai onko sittenkin sattumaa. Ja jos on jompikumpi näkökulma, niin miksi? Toinen liikkeellepaneva tekijä oli eilen käyty keskustelu parin selkeästikin hieman sivistymättömämmän ihmisten kanssa, jotka suoraan tyrmäsivät ajatuksen Jumalan luomistyöstä ja samalla oikeastaan haukkuivat kaikki uskovaiset tyhmiksi ja hihhuleiksi. Tähän stereotypiaan törmään usein, mutta oman käsityksen mukaan suurin osa uskovaisista on kuitenkin fiksuja ja älykkäitä, usein myös solidaarisia ja heillä on myös perusteltu kanta omiin näkökulmiinsa. Toisin kuin monella ateistilla. Mielestäni pelkkä ajatus "ei vaan voi olla, koska en oo nähny ite" ei toimi. Mutta miksi?

Maailman syntymä - sattumaa vai ei?

Ensimmäinen dilemma on mielestäni kysymys maailman syntymisestä. Miksi tämä kaikki on tapahtunut? Tunnetuin rationalistien tarjoama selitys on "Big Bang", alkuräjähdys. Alussa kaikki aine oli pakkautuneena yhteen kasaan, josta se sitten räjähtämällä alkoi salamannopeasti laajentua ja samalla syntyi universumi. Pitkän työn tuloksena syntyi tähtiä ja tähdistä galakseja jne. Kaikki olisi siis lähtöisin yhdestä pienestä olemattomasta mutta silti massaltaan valtavasta pisteestä. Kristinuskon mukaan Jumala, yliluonnollinen olento, jota ei varsinaisesti voi nähdä mutta jonka voi kokea, laittoi tämän kaiken alulle. Ensin hän loi valon, sitten taivaan, myöhemmin erotti maan vesistä ja loi kasvit, auringon, kuun, eläimet ja lopulta ihmisen. Seitsemäntenä päivänä hän olisi levännyt. Kaksi luomiskertomusta, kumpi sitten on oikeassa?

Jos lähdetään pureutumaan alkuräjähdysteoriaan, sen voisi lytätä monella tapaa. Ensinnäkin, jokaisella tapahtumalla tulisi fysiikan lakien mukaan olla alkuunpaneva voima. Mikä sitten aloitti alkuräjähdyksen? Miksi se vain yhtäkkiä tapahtui, ilman sen kummempaa syytä, ja aloitti maailmankaikkeuden syntymisen. Irrationaalista ajattelua rationalisteilta, sanoisin. Varmasti tähänkin on heittää jotain vastaväitteitä, että kyseessä on poikkeus fysiikassa, mutta kun fysiikassa ei tulisi olla poikkeuksia. Samalla voidaan myös miettiä, miksi alkuräjähdys tapahtui juuri silloin kuin se tapahtui, ja mitkä tekijät sitten johtivat siihen, että alkuräjähdys ylipäätään tapahtui. Oliko se liian kova paine kyseisessä pisteessä? Tai sitten vain se, että ajanlaskun tuli alkaa jostain?

Luomisteoria on helppo lytätä myös pystyyn. Eihän mikään näkymätön voima voisi noin vain alkaa luoda jotain tyhjästä. Sitä mitä emme näe, niin sitä ei ole myöskään olemassa. Olisi irrationaalista ajatella, että jokin yksittäinen käsi vain alkaisi yhtäkkiä tehdä jotakin, luoda valoa ja pimeyttä, johtaen lopulta ihmisen luomiseen. Samallahan kyseenalaistetaan koko evoluutioteoria (jota rationaalinen ihminen yleensä käyttää apuna ajattelunsa perustelussa), kun mitään dinosauruksia ei edes ollut koskaan. Myös puheet 7 päivän jaksosta ovat irrationaalisia, sillä maailmankaikkeuden luomiseen meni varmasti pidempään.

Mistä tässä sitten on kyse? Itse sanoisin näin, että melko varmasti on ollut alkuräjähdys, mutta kuka sen sitten laittoi liikkeelle? Ehkä Jumala? Miten nämä 2 teoriaa muka voisi yhdistyä?

Sattumaa ja ohjausta?

Raamattuhan on täynnä vertauskuvia. Mitä jos luomisteoria ei ollutkaan teoria siitä, miten maailma luotiin 7 päivässä, vaan kyseessä olisi metafora? "Valo" voisi hyvin olla alkuräjähdys (vaikka eihän se ollut varsinainen räjähdys vaan massan laajeneminen nopeasti) ja siitä seuranneet mahdolliset valoefektit. Valoa syntyi myös varmasti kun atomit alkoivat törmäillä toisiinsa. Uskoisin myös, että maapallon syntyvaiheet ovat hyvin kuvattuna luomiskertomuksessa. Ensin oli vain oikeastaan maata, joka oli sulaa ja erittäin vulkaanista, samalla syntyi taivas joka oli aluksi myrkyllinen. Vähitellen kehitys sai maapallon jäähtymään, syntyi merta, maata, eliöt ja eliöistä kehittyi vuosimiljoonien saatossa ihminen. Ehkä raamattu onkin vain metaforallinen tässä asiassa ja siinä kuvataan todellisuudessa aikaa alkuräjähdyksestä nykypäivään. Ehkä 7. päivä, lepopäivä, onkin nykyaikaa ja jakso, jolloin Jumala ei vain ota kantaa ihmisen tekemisiin. Ehkä tämä on aika, josta suunnataan sitten kohti mahdollista maailmanloppua. Raamatussa on ainakin kuvattu yllättävän tarkkaan nykyään tapahtuvia sattumuksia, luonnonkatastrofeja ja jopa poliittista aikaa. Siihen en tosin ota kantaa, että koska tämä tapahtuu.

Voiko näkymätöntä olla olemassa?

"Mutta eihän Jumalaa voi olla olemassa, kun sitä ei näe. Jos Jumala olisi, olisi hän varmasti nykyaikanakin ilmoittamassa olemassaolostaan." Näinkin asian voi ajatella. Uskovainen perustelee asian sillä, että Jumalan sana on jo olemassa (raamattu) ja se riittää todisteeksi. On nykyäänkin kyllä ties minkälaista näkijää ja tietäjä jotka sanovat saavansa sanansa Jumalalta, mutta suurin osa lienee feikkejä, jotka haluavat vain mainetta ja kunniaa ja ehkä seuraajia. Näin on tosin kirjoitettukin, joten sen ei tulisi tulla kenellekään yllätyksenä. Uskon tarkoitus on juuri se, että uskotaan. Jos Jumala olisi joka päivä tv:ssä näytillä, olisiko kyse uskomisesta? Silloin pelastus olisi tarjolla kaikille, jotka uskovat telkkaria. Mutta ei tv:täkään aina uskota, joten en tiedä olisiko Jumalan tv-esiintymisellä vaikutusta.

En myöskään väitä, että olisi välttämättä mitään tiettyä jumaluutta. Jos mennään syvempään eksistenssiin, niin mistä voimme tietää mikä meitä ohjaa tuolla? Ihminen on kuitenkin hyvin rajallinen, emmehän pysty edes näkemään kaikkea säteilyä mitä mm. auringosta tai teknisistä laitteistamme tulee. Miten voimme edes kuvitella, että pystyisimme näkemään silloin toisen olevaisuuden, jonkin toisen ulottuvuuden, josta toimiamme kenties tälläkin hetkellä ohjaillaan tai tarkkaillaan. Ehkä on olemassa jopa rinnakkaisulottuvuus, joka on oman maailmamme päällä. Joku toinen "minä" saattaa juuri nyt elää samassa sängyssä kuin minä, tietämättä tämän maailman minän olemassaolosta. Toisaalta, jos haluamme pysyä ahdasmielisinä, uskomme vakaasti vain siihen mitä näemme. Ei Afrikassa välttämättä ole mitään hätää, sillä en ole sitä itse nähnyt. Sademetsissä tuskin on tuntemattomia eliöitä, koska en ole itse niitä nähnyt. Jumalaakaan ei siis ole.

"Syntiinlankeemus" osana evoluutiota? 

Miksi sitten joku olisi luonut maailman, jättänyt sen oman onnensa nojaan ja jossain vaiheessa tarjonnut pelastusta vain rajatulle joukolle? Siinä on hyvä kysymys. Raamattu antaa tästä tarinan syntiinlankeemuksesta, jossa ihminen ensinnäkin otti pahuuden itseensä omalla valinnallaan. Ehkä tässä kohtaa voisimme puhua historiassa hetkestä, jolloin ihminen oli tarpeeksi kehittynyt erottuakseen eläimestä. Ihminen pystyi tässä kohtaa kommunikoimaan tai ainakin ajattelemaan itse, tekemään omat valintansa. Tämä on jopa rationalistisesti ajateltuna yllättävän loogista, ja täten voisi kuvitella, että jopa raamatussa pystytään kuvaamaan jotain tarkasti.

Miksi sitten on luotu synti? Tai miksi ihminen tekee pahaa? Rationalistisesti ajatellen voitaisiin kuvitella, että ihminen haluaa olla vapaa olento, joka saa toteuttaa omaa tahtoaan. Lait ja muut instituutiot kuitenkin määrittelevät - yhdessä kulttuurin kanssa - mikä on sallittua ja mikä on "pahaa". Tätä myöten jotkin meidän teot ovat sittenkin pahoja, ja osa ei.

Kristillisestä näkökulmasta voidaan sanoa ihmisen olevan yksin ja itse syyllinen pahaan. Jumala tarjosi ikuista rauhaa paratiisissa, mutta ihminen meni lankeamaan ja kantaa nyt seuraukset. Synti seuraa ihmistä pitkin elämää, mutta katumalla voidaan pelastua ja päästä synnin ikeestä. Jeesuksen sanotaan kantavan meidän syntimme ja antavan anteeksi pahat tekomme. Rationalistisesti ajatellen tämä kuulostaa hieman oudolta, ehkä jopa siltä, että omaa vastuuta yritetään siirtää jollekin näkymättömälle oliolle. Ehkä tällä tapaa jopa annetaan hyväksyntä sille, että teemme välillä pahaa, mutta meitä ei silti tarvitse tuomita?

Sielua vai biologiaa?

Seuraava vaihe pelastumisessa onkin sitten Jeesuksen syntymä ja tapahtumat sen aikana ja jälkeen. Nykyään on käsitys siitä, että Jeesus toi tullessaan pelastuksen ihmisille, jotka häneen uskovat. Kuulostaa liian helpolta! Pahat tavat saavat jatkua, mutta pelkkä usko riittää? Kuulostaa irrationaaliselta. Ja mikä sitten pelastuu? Eihän kuoleman jälkeen enää ole mitään. Tai se on sama asia kuin vaipuisi unettomaan uneen: siirrytään epäeksistentiaaliseen tilaan, jossa emme ajattele rationaalisesti emmekä yksinkertaisesti enää ole. Tai voi olla että ruumis on läsnä, mutta ajatus on jo hävinnyt. Olemassaolo on silloin vain tyhjyys, joka täyttää pään eikä muuksi muutu. Kuulostaa karulta, joten ehkä ihminen onkin sen takia keksinyt teorian pelastuksesta? Olisi aika masentavaa vain olla ja elää ja tietää, että kuolema voi tulla koska vain ja ajatukset ja koko eksistenssi vaarantuu saman tien. Mutta ehkä ihmisellä on kuitenkin sisällään jokin tekijä (sieluksikin kutsutaan), joka ohjaa toimintojamme. Se tietää, mikä on oikein ja mikä väärin, mutta ei aina noudata näitä tuntemuksia. Silloin yleensä omatunto kolkuttaa.

Toisaalta sielu voidaan nähdä myös järjen avulla vain osana ihmisen biologista kokonaisuutta. Mitään sielua ei ole olemassa, vaan kaikki nämä katumuksen sun muut tunteet ovat vain kasvatuksen perustaa, ja oikeastaan perustuvat vallitsevaan moraalijärjestelmään. Ehkäpä ihminen ei osaisi erottaa oikeaa väärästä, ellei jokin auktoriteetti olisi aina vain määrittämässä, mitä väärästä teosta seuraa. Eli sielua ei olisikaan, vaan vain aivomme ja biologia, jota määrittävät vahvemman tahto ja vahvemman luoma moraalikäsitys.

Miksi sitten elämme? Onko tällä mitään merkitystä, jos elämme n. 80 vuoden kieppeille keskimäärin ja sitten kupsahdamme. Olemme ehkä saaneet pari lasta/lastenlasta yms. maailmaan, joku on saattanut luoda menestyskirjan ja jäänyt sillä tapaa historian havinaan, mutta siinä se on. Sitten kun kuolemme, niin ei ole enää mitää. Kaikki mitä tuli tehtyä, on loppujen lopuksi turhaa eikä vaikuta omaan tekemiseen millään tapaa. Kun elämänjano lopulta häviää ja elinvoima katoaa, niin sitten iskee tyhjyys.

Samalla voidaan miettiä meidän "kohtaloa". Tarvitseeko meidän oikeastaan tehdä täällä mitään? Elämmekö tosiaan vain lisääntyäksemme, vai elämmekö, jotta voisimme elää ikuisesti ja rauhassa jossain muualla? Onko kärsimys tosiaan sen arvoista, että saamme jatkaa omaa eksistenssiä sitten vielä kuoleman jälkeen? Vai kärsimmekö vain täällä ja sitten se on loppu, kun kuolemme? Vaikeita kysymyksiä.

Onko uskonto vain kontrollia vai väline pelastukseen?


Se ei jotenkin iske omaan rationalistiseen mieleen. Uskonto on varmasti yksi hyvä vaihtoehto, millä toisaalta katetaan kuolemanpelko mutta toisaalta tarjotaan myös jokin oljenkorsi olemassaolon jatkamiseksi. Se luo lohtua ja mahdollisuuden ajatella, että meillä on jokin tarkoitus, jokin päämäärä. Kristinuskossa se on taivas, buddhalaisuudessa nirvana. Nämä kuitenkin tarjoavat meille vaihtoehdon sille tyhjyydelle, joka syntyy jos kuolemme ilman päämäärää, ilman toivoa.

Toisaalta joku saattaa nähdä tosiaan uskonnot vain ihmisen saamattomuuden ja heikkouden täydentäjänä. Tiedämme, että kuolemme, emmekä sille (nykytekniikalla) mitään voi. Tarvitsemme lohtua ja suojaa, tarvitaan jotain, joka saa meidät jatkamaan "hyvää" elämää ja elämään jollain tapaa moraalisesti. Muutenhan ihminen alkaisi tehdä irrationaalisia asioita, jotka saattavat aiheuttaa mielipahaa muille, jotta itse saisi mielihyvää. Uskonto voi olla kontrollin väline, ja historiallisestihan sitä on käytetty myös väärin, kontrolloimaan ihmisiä. Hyvänä esimerkkinä tästäkin on ristiretket, jossa kaikki teot tehtiin uskontoon vedoten. Toisaalta rationaalisesti miettivä ihminen tiedostaa, ettei ristiretkillä todellisuudessa ollut uskonnon kanssa juurikaan mitään tekemistä, vaan kyseessä oli enemmän "poikkeusyksilöiden" väärinkäytökset ja vallanhalu uskonnon varjolla.

Uskonnon merkitys rationaaliselle ihmiselle

Mitä uskonto sitten oikeasti tarjoaa rationalistiselle ihmiselle? Uskontohan on vain uskomista taruolentoon (vähän sama, kuin uskoisi joulupukin olemassaoloon). Jumalasta on tosin paljon enemmän todisteita jotka on tehty ilmeisen vakavalla mielellä. Kirjoituksia on kuitenkin jo useamman tuhannen vuoden takaa, ja vielä nykyäänkin jotkut väittävät saaneensa viestejä Jumalalta. Totta kai, aikana jolloin Jeesus oletettavasti kulki maan päällä ihmiset elivät magian keskellä ja moni asia oli ihmisten mielestä yliluonnollista. Voi olla, että Jeesuksen teotkin olivat vain aikaansa edellä olevan temppumaakarin luomuksia ja opetuslapsien tekstit Jeesuksen kuoleman jälkeen ovat väärennettyjä. Toisaalta Jeesus on rationalistienkin keskuudessa tunnistettu historiallinen henkilö. Mitä jos hän on sittenkin ollut Jumalan poika ja tehnyt kaiken sen, mistä on kirjoitettu? Jos hän on sittenkin tarjonnut ihmisille tien vapauteen, tien pelastua kuolemasta? Joka tapauksessa hän tarjosi vaihtoehdon sen aikaisille oletuksille ja uskomuksille.

Tämä menee kuitenkin tavallisen rationaalisen ihmisen ymmärryksen yli. Joku näkymätön olento on luonut meidät ja lähettänyt poikansa, jottei häneen uskovat joutuisi kadotukseen? Ei kuulosta loogiselta. Vai kuulostaako? Maailmassa on kuitenkin paljon asioita, joita emme näe ja joiden olemassaolon voimme kyseenalaistaa välittömästi. Onko uskonto sittenkin vain harhaluuloa? Moni ihminen on kokenut uskonnollisen herätyksen, saanut "pyhän hengen" sisäänsä ja saanut täytettyä tyhjyyttään. Onko sekin vain massapsykoosia, vai voisiko sittenkin... Sittenkin olla joku yliluonnollinen takana? Joku, joka haluaa vain tulla meidän sisäämme ja ottaa meidät omiksi lapsikseen - ja samalla tarjota pelastusta kuolemalta, vaihtoehtoa tyhjyydelle.

Varmaa vastausta ei saada ennen kuin on pitävät todisteet jommastakummasta näkökannasta. Mutta rationaalinen ihminen ymmärtää, että Jumalan olemassaoloa ei ole todistettu puoleen eikä toiseen. Ihmiset uskovat Jumalaan ja sanovat täyttyneensä pyhällä hengellä, toisaalta toiset eivät ole tätä kokeneet ja uskovat uskonnon olevan aivopesua. Mutta uskonnon täytyy olla uskomista, ehkä uskonto onkin ylin ajattelun muoto ja tavallisen ihmisen tapa päästä osaksi suurempaa kokonaisuutta. Jos uskonnollinen ihminen osaakin ajatella rationaalisemmin kuin muut ja pääsee eroon maallisen vallan kahleista? Uskonto voitaisiin täten nähdä jopa jonkinlaisena ylitieteenä. Toisaalta uskonnon kirjoitukset ovat aikojen saatossa taatusti vääristyneet, mutta ehkä nekin ovat tämän ylitieteellisen eksistentiaalisen pohdinnan lopputuloksia? Joku suuri ajattelija, joka on alkanut uskoa ja on heittänyt rationaalisen ajattelun tuomat kahleet sivuun, on mahdollisesti saanut suoran yhteyden tähän yliluonnolliseen Jumalaan ja on päättänyt jakaa sanaa eteenpäin, jotta muutkin pääsevät syvempään yhteyteen. Mahdollista, ehkä. Vai onko kyseessä vain historian suurin huijaus, jossa joku kaveri on psykoosissa päättänyt, että tuolla ylhäällä on joku. Samalla hän on ehkä kääntänyt muutkin ajattelemaan näin, minkä myötä tulevat ihmiset on kasvatettu ajattelemaan samalla lailla ja sitä kautta on syntynyt kultti. Tai oikeastaan historian suurin valhe, jonka osa ihmisistä uskoo vieläkin?

Lopetus

Ja lyhyesti... Raamattu ainoana perustana uskomiselle? Ei. Raamattu on hyvä ohjekirja varmasti kaikille uskovaisille, mutta jos ihminen ei osaa tulkita sen metaforia ja tarinoita, ei hän voi millään ymmärtää uskontoa, vaan silloin Jumalan sana nähdään yhtenä suurena satukirjana. Kaikki ei varmasti ole konkreettista, eikä raamattu todellakaan ole aukoton. Uskon kuitenkin vakaasti, että sitä on ollut kirjoittamassa useat aikansa fiksuimmista ihmisistä. Raamatun avulla ei voida kuitenkaan todistaa, että Jumala on olemassa tai että häntä ei ole. Uskonto on mielestäni enemmänkin kokemista kuin pelkästään rationalismiin perustavia ohjenuoria.

Itse voin sanoa, että olen rationaalinen ajattelija, mutta en todellakaan sulje Jumalaa ulos. Tuntuu, kuin itsekin olisin saanut tuntea hänen läsnäolonsa. Toisaalta Jumala johdatti minua aikanaan elämän hankalimpien aikojen läpi, minkä ansiosta olen vieläkin elossa. Ajattelen myös rationalistisesti. Olisi ahdasmielistä ja oikeastaan irrationaalista olla ottamatta huomioon tätäkin vaihtoehtoa, että Jumala on olemassa. Ja vaikka ei olisikaan, niin mitä se on pois niiltä ihmisiltä, jotka eivät usko? Voin verrata tätä perussuomalaisten kannatukseen. Se ei ole minulta mitään pois, jos joku kaveri uskoo persujen saavan muutosta aikaan. Itsehän tuohon en usko, mutta jokainen saa itse valita, eikä se tee kenestäkään huonompaa ihmistä. Eikä uskomalla lopulta menetäkään mitään. Se ei varsinaisesti rajoita omaa elämää (tappaa ei saa, mutta oma moraali ei kestäisi sitä ilman uskomistakaan), eikä siitä mitään haittaa ole. Jos kuolet ja olit väärässä, niin so what, et tule sitä kuitenkaan kuoltuasi tajuamaan. Mutta jos Jumala kuitenkin onkin ja saat sitten uskomalla paikan taivaasta, se on jackpot sinulle ja huonompi homma kaverille, joka ei uskonut. Ja siitä ei voi edes väitellä.


Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , ,