Suomi aloitti kisat nihkeästi

Suomen ensimmäinen peli avattiin juhlavasti, kun Kalervo Kummola, Rene Fasel ja Suomen presidentti Sauli Niinistö kävivät pitämässä avauspuheensa. Kummola sai ansaitun reaktion, kun yleisö toivotti hänet tervetulleeksi buuauksien saattelemana. Muut puhujat saivat yleisöltä raikuvat suosionosoitukset.

Olisiko juhlava alku antanut leijonille potkua, sillä pelin ensimmäinen erä oli lähes tulkoon yhtä maalia. Suomi pommitti jatkuvasti Vitali Kovalin vartioimaa maalia. Valko-Venäjän träppi toimi erittäin hyvin, eikä suomalaisilla ollut aivan avopaikkoja ollenkaan.

Erän lopussa Janne Niskala onnistui ampumaan lämärillään Suomen 1-0 johtoon, jotka olivat myös ottelun loppunumerot. Toisessa ja kolmannessa erässä peli aaltoili enemmän päästä toiseen, ja kolmannessa erässä Valko-Venäjä hallitsi paikoitellen jopa peliä. Suomen maalissa Kari Lehtonen pelasi heti ensimmäisessä pelissä nollapelin, torjuen 21 kertaa. Toisessa päässä Vitali Koval venyi peräti 37:ään torjuntaan.

Ykkösketju ei vakuuttanut




Suomi oli koonnut itselleen ykkösketjun NHL-pelaajista, sillä hyökkäystriona käytettiin Filppulaa, Koivua ja Jokista. Kenttä sai muutamat hyvät paikat aikaiseksi, mutta etenkin Jokisesta jäi vaisu kuva. Filppula jakoi pari kertaa hienosti ja haastoi, Koivu oli hyvä molempiin suuntiin, mutta Jokinen ei saanut oikein mitään aikaiseksi ja onnistui jopa menemään paitsioon, kun Valko-Venäjällä oli maali tyhjänä. Toivotaan ettei tuo maali maksa mitään myöhemmin.

Onnistujiksi voidaan nostaa Joensuun ketju, joka raastoi kovasti koko pelin, Kari Lehtonen, joka torjui nollat, sekä Suomen puolustusosasto, joista etenkin debytantti Joonas Järvinen(Pelicans) vakuutti kylmäpäisyydellään.


Kommentti: alku aina hankala


Hankala alku on tuntunut kuuluvan perinteisesti leijonien kisaohjelmaan aina MM-kisoissa vuodesta toiseen. Se ei ole kuitenkaan tarkoittanut, että kisat menevät penkin alle, sillä peli on aina parantunut kisojen edetessä. Joka tapauksessa, ensimmäisen pelin voitto antaa jo 3 pistettä lohkoon, mikä taas antaa hyvät lähtökohdat jatkaa tuleviin peleihin. Etenkin kun muistetaan, että Suomi pelaa todella kovassa lohkossa, sillä ainakin 5:llä joukkueella on potentiaaliset mahdollisuudet jatkaa mitalipeleihin, kun taas vain 4 joukkuetta voidaan sinne päästää.

Voittoa paremminhan kisoja ei voida edes aloittaa, eihän?

Tunnisteet: , , , , , , , , , ,