Iso-Britannian jääkiekkoilu kulta-ajoista nykypäivään

Iso-Britannia... Mitä tulee maasta ensin mieleen? Varmasti Englanti, maan sateet ja sijainti manner-Euroopan ulkopuolella omalla saarellaan. Kulttuurista varmaan mieleen tulevat Lontoo, taiteet, jalkapallo ja menestys yleisurheilun parissa (muun muassa!). Maa on kuitenkin kukoistanut myös suomalaisille tutussa lajissa, jääkiekossa.

Menestyksekäs historia ajoittuu lähinnä aikaan ennen 2. maailmansotaa


1936 kultajoukkue
Iso-Britannialla on palkintokaapissaan useita mitaleita jääkiekosta niin olympiatasolta, mm-tasolta kuin muinaiselta em-tasoltakin. Olympialaisissa maa on voittanut kertaalleen kultaa vuonna 1936 (tämän vuoden voitto, kuten olympiavoitot aina vuodesta 1920 vuoteen 1968 saakka, laskettiin myös maailmanmestaruuksiksi), minkä lisäksi siltä löytyy myös pronssia ja sijoitus 4:nneksi ja viidenneksi. EM-kiekossa maa voitti vuonna 1910 kisoissa, jotka olivat ensimmäiset kautta aikojen (joten Britannia on ensimmäinen jääkiekkomestaruuden voittanut maa!). MM-kisoissa Iso-Britannian saldo on 1kulta, 2hopeaa ja 1 pronssi, minkä lisäksi maalla on myös useita sijoituksia sijoille 4-6. Näistä viimeisin A-ryhmässä saavutettu sijoitus on tosin vuodelta 1951, vuotta ennen Helsingin olympiakisoja. Tämän jälkeen maa on sijoittunut tasaisesti lähinnä sijoille 20 tienoilla.

 Jääkiekkoilu ei ollut Britanniassa sen alkuaikojen jälkeen kovassa huudossa. Maahan ei oltu tehty kauheasti uudistuksia jäähallien kehittymisen myötä, eikä jääkiekko löytänyt sijaa markkinoilla jalkapallon rinnalla. Jalkapalloilun suosion taustalla oli varmasti se, että se oli kehitetty IB:ssä, sillä oli vankka fanitausta ja se oli paljon halvempi laji sodan runtelemalle työväelle. Lisäksi hallien rakentaminen oli vähäistä, sillä raha oli tiukassa ja halvemmaksi tuli pelata jalkapalloa ruohoviheriöillä.

Jääkiekossa maa on esiintynyt yhteinäisenä kautta aikojen, toisin kuin jalkapallossa, jossa maan kaikki 4 aluetta (Englanti, Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti) pelaavat erillisinä joukkueina ja joilla jokaisella on oma jalkapalloliittonsa. '


Kiekkoilun tila nykyään



Iso-Britanniassa ei ole kauheasti kuuluisia jääkiekon pelaajia nykyaikana, sillä lähes kaikki maajoukkueen pelaajat pelaavat Britannian omassa sarjassa, Eliteleaguessa (Eliittiliigassa, vapasti suomennettuna). Liigan taso ei juurikaan huimaa päätä, ja taitavammat pelaajat pystyvät dominoimaan pisteissä reilusti. Oma liiga on kuitenkin bonusta ja maa pyrkii myös aktiivisesti tuottamaan junnuja oman liigansa huipulle sekä rekrytoimaan työvoimaa ulkomailta, niin valmentajia kuin pelaajiakin.

Maajoukkue pelaa nykyään 1-divisioonassa, mikä on toiseksi korkein taso maajoukkuekiekkoilussa. Sieltä seuraava askel on A-ryhmä, jossa muun muassa Suomi kiekkoilee. Odotuksia nousua kohtaan ei ole kuitenkaan, sillä viime vuoden kisoissa maa sijoittui b-lohkossa 4:nneksi ja vältti tippumisenkin vain täpärästi. Sijoitus mm-kokonaiskisassa oli 23.

Byron dafoe
Britannian jääkiekkoilu ei ole juurikaan tuottanut NHL-tason pelaajia, mutta poikkeuksiakin toki on. Byron Dafoe (Boston Bruins) oli monta vuotta mukana NHL:n korkeimmalla huipulla ja hänen lisäkseen myös Steve Smith ja Steve Thomas ovat päässeet haistelemaan NHL:n ja AHL:n tuulia. Nykyään maan parhaat pelaajat ovat lähinnä entisiä kanadalaisia, jotka ovat saaneet Brittien kansallisuuden.

Britannian menestyksen ajat jääkiekossa ovat ohi, mutta maa porskuttaa tasaisesti aivan huippumaiden kannassa ja erottuu silti kaikkein huonoimmista joukkueista edukseen. Nähtäväksi jää, tuleeko maa enää esiintymään jääkiekkoilun korkeimmalla huipulla A-sarjassa.

Lähteet:

Wikipedia, "Great Britain men's national ice hockey team" (26.2.2012)
Wikipedia, "Ice hockey World Championships" (26.2.2012)
Britishicehockey.co.uk (26.2.2012)
icehockeyuk.co
eliteleague.co.uk

Tunnisteet: , , , , , , , ,