Presidentinvaalit 2012: jännä toinen kierros tulossa?

Ennakkoäänestys on nyt päättynyt ja ensi sunnuntaina edessä olisi varsinainen vaalipäivä. Erilaiset gallupit ennakoivat herkullisia asetelmia toiselle kierrokselle.

Tällä hetkellä johdossa on Sauli Niinistö, joka sai HS:n gallupissa 39 % äänistä. Niinistön takana on kaksi tasaista ehdokasta: Haavistolle ja Väyryselle povataan 17 % osuutta. Niinistön vankka johto on sulanut vähitellen, ja kahden seuraavan ehdokkaan yhteisprosentti jo lähentelee Niinistön osuutta. Ja nykyisillä vaalimainonnalla ja tenteillä ero Niinistön ja muiden välillä tulee todennäköisesti vielä pienenemään vaalipäivään mennessä.

Toisen kierroksen asetelmat olisivat omalla tavallaan mielenkiintoiset. Niinistöllä on vankka kannattajakunta, ja osa muitakin äänestäneistä tulisi taatusti Niinistön taakse. Haavisto on mukava heppu, ja saa taatusti myös ääniä, mutta n. 9 % kansasta tulee todennäköisest ainakin Niinistön taakse, sillä he saattavat pitää haaviston seksuaalista suuntautumista ongelmana. Toisaalta, moni ihminen muistaa Paavo Väyrysen Moskovan seikkailut ja muut tempaukset vielä NL:n ajalta, joten hänen äänestäminen saattaa olla ristiriitaista.

Muiden ehdokkaiden mahdollisuuksiin en usko. Soini ei tule nousemaan toiselle kierrokselle, sillä hänen "kansa" (9 % suomalaisista) ei ole tarpeeksi iso luodakseen Soinille paikkaa vallankahvaan. Lisäksi toisella kierroksella Niinistö keräisi luultavasti paljon ääniä lisää, sillä Soini herättää monissa (syystäkin) vahvaa vastustusta. Euroskeptiikka mustavalkoisin perustein ei vetoa äänestäjiin. Muut ehdokkaat taas ovat olleet erittäin marginaalisessa roolissa, joten heidän mahdollisuudet ovat vielä heikommat.

Jännä toinen kierros voi tulla siis. Kovalla kampanjoinnilla Niinistön ääniosuudesta voidaan syödä vielä leijonanosa.

Veikkaan, että draamaa tulee riittämään.

Tunnisteet: , , , , , ,