MM2011: Näin me sen koemme

MM-kisat 2011. Sanomattakin lienee selvää, että kyseessä on jääkiekon MM Bratislavassa. Kisat ovat monella tapaa merkitykselliset: Slovakian vanhojen patujen viimeinen näytönpaikka, Vehasen näytönpaikka, viimeiset MM-kisat Suomen tv:ssä. Eli paljon on pelissä. Lisäksi oman värinsä ovat tuoneet "jytkyjoukkueet", Saksa ja Norja.

Aloitetaan Slovakian miehistöstä. Kovat on heillä paineet. Vanhat tähdet - Satan, Demitra jne. - ovat jo sen ikäisiä, että nämä ovat viimeisiä kisoja. Ja vieläpä omassa kotimaassa, Slovakiassa. Paineet voittoon on kovat, mutta tällä hetkellä tilanne on hieman tukala, sillä Saksa voitti heidät hienon ja jännittävän ottelun jälkeen. Yleisön paine joukkuetta kohtaan on kova.

Suomella on itse asiassa kahdella maalivahdilla tuhannen taalan paikka. Vehanen ja Lassila ovat NHL:n ulkopuoliset ykkösmaalivahdit, ja heidän harteillaan on paljolti Suomen lopullinen menestys. Ilman hyvää maalivahtia pelit loppuvat lyhyeen. Luotan itse kuitenkin näihin miehiin näissä karkeloissa, viime aikojen esitysten perusteella etenkin Lassilan taidot ovat tarpeen.

Nämä ovat myös viimeiset MM-kisat. Ensi vuonna Suomessa käydään mm-kisat (mainosmiesten kisat). Pelit täytetään turhaakin turhemmilla mainoksilla ja intensiteetti mitä YLE nykyään lähetyksiin luo jää puuttumaan kokonaan. Lisäksi nämä välipalapelit jäävät kokonaan näkemättä, sillä mainos-tv 3 tarjonnee vain Suomen pelit "ilmaiseksi" (mainosten kera). Lisäksi Mertarannan selostus jää televisiosta kokonaan pois, ja luultavasti lähetykseen tulee sellainen viive, että Ylen radioselostus menee eri tahtiin itse pelin kanssa. Maikkarin selostajathan tulevat pilaamaan tunnelman ja mainokset vievät innon peleistä.Valitettavaa, ja tunnelman puolesta nämä ovat viimeiset kisat ennen vuotta 2018, jolloin Yle seuraavan kerran voi hankkia kisat.

Puheet 8 tai 12 joukkueen mm-kisoista voitaneen haudata. Esimerkiksi KHL:n leviäminen mm. Latviaan on lisännyt huonompienkin joukkueiden tasoa. Lisäksi hyökkäyksiin panostamalla myös pienemmät ovat juhlineet voittoa. Se osoittaa, että kiekkoa joukkueena pelaavat voivat yllättää. Ja mikäs sen hienompaa kuin katsoa Norjan juhlia Ruotsia vastaan..

Tunnisteet: , , , , , , , , , ,