Aallonharjalla

Eli ylppäreide kunniaks voiski läväyttää oikee kunnon sepustuksen kouluun liittyen. Ja vähän ylppäreihinkin, tietenkin.

Ylioppilaskokeiden koetilanteen on sanottu olevan hieman keinotekoinen. Oppilaat laitetaan saliin, annetaan konseptinippu ja vieressä tikittää kello, jonka tahdissa tulisi osoittaa osaamisensa. Kaikki tämä maksimissaan 6tunnissa. Paperille pitäisi siis tuottaa kaikki mahdollinen, mikä 3 vuodessa on opittu. Onhan tämä keinotekoista, mutta..

Olisiko parempaakaan vaihtoehtoa? Loppujen lopuksi, mitataanhan sitä tavallistakin osaamista kokeilla, pienemmässä mittakaavassa tosin, mutta kuitenkin. Toisaalta ylppärien konseptia voitaisiin muuttaa hieman. Tai oikeammin tavallisten kokeiden.

Meidän koulussa kokeet tehdään tavallisissa luokissa (tosin yksi luokka voidaan muuttaa kahdeksi), ja niissä sitten tehdään tuotokset. Ihan hyvä systeemi, mutta ei palvele ylppäreitä sinänsä. Liikuntasali on aivan eri paikka, siellä on aivan erilaiset olosuhteet ja aivan toinen tunnelma. Se on erikoinen paikka. Siksi joskus tuppaakin käymään niin, että jo ennestään stressaavaan tilanteeseen liitettynä uusi paikka oppilaan tuottavuus (produktiivisuus) kärsii. Eikä vain vähää, vaan hyvätkin voivat epäonnistua oikein reilusti. Ei kiva. Siksi pitäisikin mahdollisesti kokeilla systeemiä, jossa tavallisetkin kokeet tehdään liikuntasalissa. Ainakin meidän kouluissa. Itse ylppärien muotoa en menisi muuttamaan.

Entäpä sitten kirjoitus- ja vastaustapa? Mediassahan on kerrottu (totuuden mukaisesti) kuinka ylioppilaskokeet tehdään tulevaisuudessa vain tietokoneella. Samalla kirjoittaminen nykymuodossaan muuttuisi ja opetuksessa painotettaisiin entistä vähemmän käsialaa, kirjoittamista käsin jne. En tykkää oikein tästä suuntauksesta. Kirjoitus kuitenkin sellaisenaan säilyy jopa pari-kolmetuhatta vuotta, tietokoneen levyllä max. 50 vuotta. Eiks ois paljon kivempi, et jos iskee jokin massiivinen sähköt tuhoava kriisi, niin olisi jotain mahdollisuutta säilyttää tietoutta jälkipolville? Jo nykyään tuo kirjoitustaito monilla vähän "QC", ja pahemmaksi vain menee. Miks kaikki pitäs siirtää koneelle? Ihmiskunnan menestyshän on kuitenkin osittain kirjoitustaidon ja uutteruuden ansiota. Nyt ollaan jo menossa toiseen suuntaan.

Entäpä sitten tämä liikunnan/kuviksen osuuksien lisääminen? Puhtaasti makuasia. Itse en tykkää yhtään kuvaamataidosta ja käytännössä sen osuus voitaisiin vähentää minimiin. Mutta objektiivisesti ajatellen tulisi nykyiset osuudet säilyttää sellaisenaan. Eihän kaikkia aineita voida aina vain lisätä, eihän?

Yksi mielipide minulla kuitenkin on vielä koulumaailmaan: ruotsin opiskelu tulisi aloittaa viimeistään 5.lk:lla. Nykyinen malli, jossa ruotsi aloitetaan yläkoulussa, johtaa siihen että kyrpiintyneet teinit päättävät vihata vain periaatteesta kyseistä kieltä. Ei jakseta opiskella sitä, ja sitten vihataan ruotsia kun sitä ei osata. Iik. Oma vikahan se on.