Tuulikompensaatiot eivät kuulu mäkihypyn MC-kilpailuihin

Tuulikompensaatio sitä ja tuulikompensaatio tätä. Viime aikoina on paljon urheilumaailmassa - ja etenkin mäkihyppypuolella - vatvottu tätä asiaa. Mielipiteeni on, että systeemi on osittain hyvä ja toimiva, mutta se ei varsinaisesti kuulu mc-kilpailuihin.

Jos aloittaisin jutun kertomalla, mikä tämä ihmeellinen kompensaatiosysteemi sitten on. Tuulikompensaatio on järjestelmä, jota käytetään mäkihypyssä hyvittämään tuulien tuomaa etua/haittaa hyppyjen pituuksissa. Se lasketaan tuulien keskiarvoista eri mittauspisteitä, joita sijaitsee ympäri mäkeä. Lisäksi käytössä on lähtölavafaktori, joka antaa lisäpisteitä jokaiselle mäelle lasketun pistemäärän verran kun puomia lasketaan, ja vastaavasti tulokseen laitetaan vähennys, jos lavaa nostetaan.

Ensimmäisenä haluaisin ottaa kantaa tähän keskusteluun siitä, ovatko faktorit eri tilanteissa oikeita. Mielipiteeni on, että on mahdotonta laskea, kuinka paljon takatuuli tai myötäinen vaikuttavat, sillä eri hyppääjät viihtyvät eri tavalla eri oloissa - näin ollen jokaiselle tulisi laskea erikseen oma tuulihyvityksensä. Lisäksi eritoten lentomäissä myötäinen antaa paljon enemmän apua kuin plussat/miinukset väittävät. Toinen juttu on, onko näiden laskeminen ollut tähän mennessä oikeutettua. Etenkin Toni Nieminen on ihmetellyt Mtv3:n lähetyksissä näitä annettuja pisteitä, että voivatko ne olla millään tapaa oikeita, ja on kutsunut pisteytystä lottoamiseksi. Joudun valitettavasti aina hakkaamaan päätäni seinään, kun hän näin sanoo. Systeemi ei todellakaan arvo näitä hyvityksiä, vaan hyvitykset lasketaan tuulien keskiarvoista. Asia ei siis ole niin, että jos loppulennosta on vastaista, niin automaattisesti tulisi plussaa, sillä alkuilmalennon myötäinen vaikuttaa pisteisiin. Eli jos leikitään kuvitteellisesti, että kaikki mittauspisteet ovat samanarvoisia, ja alussa tuulta on -1,0m/s ja lopussa +1,0m/s, niin silloinhan keskiarvo on nolla, jolloin hyvitys on nolla pistettä. Näin ne faktorit toimii, eli ei siellä mitään lotota. Eri asia sitten onkin, onko painotukset tehty oikein eri mittauspisteille.

Lavafaktorista olen sitä mieltä, että se on turha. Nykyään kisat latistuvat aina, kun puomia aletaan laskea alaspäin. Pisimmän hypyn tehnyt ei silloin voita. Se on epäreilua, etenkin jos hyppääjä on tehnyt pitkän hypyn (esim hs-pisteelle). Miten hyppääjä voisi voittaa, jos pisin mahdollinenkaan hyppy ei riitä? Parempi olisi, jos puomi laitettaisiin heti alussa kohtaan, jossa kilpailu voidaan viedä läpi turvallisesti. Ja jos lähtölava ei ole oikea, niin so what? Nykyään viihdearvo tosiaan kärsii, kun 120 metrisellä hypyllä voidaan voittaa 130 metriä voittanut mies vain sen takia, että jo ennen lähtöä tulee armottomasti pluspisteitä.

Eli paras ratkaisu olisi, että MC-kilpailut hypättäisiin ilman hyvityksiä. Sattuma kuuluu tähän peliin, ja kisan kunnollinen seuraaminen antaa mahdollisuuden katsojallekin jännittää tosissaan. Ja ei epäonni aina voi olla samojen hyppääjien riesana, eli silläkään ei sitten voida selittää kokonaiscupin tilannetta. Mm-kisoihin systeemi voitaisiinkin ottaa, sillä tasainen ja oikeudenmukainen kilpailu toteutuu tällä hetkellä parhaiten faktoreiden avulla. Mutta muuten systeemin käyttöä tulisi miettiä vielä pariin otteeseen.

Tunnisteet: , , , , , , , , , , ,