Onko ihminen menettänyt luontaisen olemuksena?

Luontainen olemus - mitä, tai mikä, se on?Tarkoitetaanko sillä ihmisen luonnollista käytöstä lajin selviämisen kannalta, vaiko erilaisia ihmisyyteen liittyviä käytöksen piirteitä? Näitä ja kaikkea muuta voidaan pohtia vaikka kuinka pitkään.

Darwinin evoluutioteorian mukaan lajit pyrkivät kehittymään ja muuttumaan (evolvoitumaan) paremmaksi, jotta laji säilyisi vahvana ja elinvoimaisena. Näin ollen ns. luonnonvalinta suosisi vahvoja, perimältään monipuolisia yksilöitä, ja karttaisi heikompia. Tähän näkökulmaan peilattuna voitaisiin sanoa, että luontainen olemus on kadonnut. Nykyään vahvemmat yksilöt saattavat saada mm. paremmat työpaikat ja puolisot, mutta se ei estä myöskään heikkojen selvitymyistä. Teknologian täyteinen yhteiskunta tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden, taustoihin, sukupuoleen tai rotuun riippumatta, mahdollisuuden selvitä ja vaalia lajiaan. Ainakin kehittyneissä maissa, ja teoriassa. Ehdotontahan tämä ei ole, sillä jossain maissa syntyvyyttä rajoitetaan ja toisissa maissa osa yksilöistä hylätään tietyllä tapaa. Esimerkiksi USAssa köyhillä ei ole välttämättä varaa lääkäreihin. Jos heitä pidettäisiin ns. heikkoina yksilöinä, voitaisiinko sanoa, että heitä luonnonvalinta ei suosi? Kehittyvissä maissa voidaan huomata, että vahvat yksilöt, niin immuniteetiltaan kuin mieleltään sekä ruumiiltaan, selviävät selvästi paremmin kuin huonokuntoiset. Ehkäpä näistä kahdesta eri näkökulmasta voidaan tulla siihen lopputulokseen, että ihminen on pääosin menettämässä luontaisen olemuksensa - luonnonvalinta ei enää päde ihmiseen, ainakaan tällä hetkellä, sillä luonnonvalintaa voidaan muuttaa. Toisaalta ylemmillä ja vielä yksilöllisemmillä tasoilla voidaan puhua vahvoista ja heikoista, pelkistetyimmillään pääministerin ja kuntaministerin valtasuhteesta, mutta lajin selviämisen ja kehittymisen kannalta näillä eroilla ei ole suurta merkitystä.

Jos puhutaankin ihmisen yhteydestä luontoon, voidaan sanoa, että se on melkoisen hataralla pohjalla. Kukapa nykyajan nuorikaan on pahemmin samonnut metsiä, tai ollut isiensä ja äitiensä kanssa sienimetsällä ja marjastamassa useita kertoja vuodessa? Kuka on harjoittanut maanviljelyä tai ei-sisäeläinten hoitamista? Hyvin pieni osa, sanon. Urbanisoituminen on vähentänyt ihmisen luontaista tarvetta kosketukseen luonnon kanssa, ja näin ollen luontokin on unohtumassa. Voi olla, että samasta syystä myös luonnon tuhoamista pidetään hyväksyttävämpänä. Täytyy tosin muistaa, että suurimmassa osassa mediassa esiintyvistä, luontaisen olemuksen menettämisen esittävistä ohjelmista, tarkastelee asioita länsimaiden näkökulmasta. Näinhän ei ole esimerkiksi joissain osissa Afrikkaa. Ihmiset elävät yhdessä kaiken maailman eläinten kanssa, kärpäset pörräävät kodeissa ja ihmisissä, eikä käärmeetkään ole niin epätavallisia jokapäiväisessä elämässä. Myös isompia eläimiä voidaan tavata kylien liepeillä. Afrikassakin on tosin havaittavissa urbanisoitumista, mm. Johannesburgissa, mutta siellä ihmisen yhteys luontoon on vieläkin selkeästi olemassa.

Mutta jos puhutaan luontaisista, psykologisista piirteistä, voidaan sanoa, että ne eivät ole juurikaan kadonneet. Suurin osa ihmisen luontaisista käyttäytymismalleistakin on vielä peräisin kivikaudelta. Näistä esimerkkinä voidaan mainita mustasukkaisuus ja pelästyminen, viha ja ilo sekä surullisuus. Näillä tavoilla voitiin ilmaista huolia, ongelmia, vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja osoittaa asemaa yhteiskunnassa. Nämä perustunteet esiintyvät vieläkin monien käytösmalliemme taustalla. Siinä mielessä ihmisen luontainen olemus on olemassa, se on vain suuntautunut moderniin tapaan päin, eikös?

Kristillisestä näkökulmasta (kyllä, tarjoan myös tällaisen) voidaan sanoa, että ihminen menetti luontaisen olemuksena jo syntiinlankeamuksessa. Ihminen oli luonnostaan Jumalan kuva, eikä tiedostanut hyvää tai pahaa, vaan käyttäytyi lähes kuin ihminen. Toisaalta ihmisellä oli sielu ja ihminen oli älykäs jo silloin. Ihmisen rikottua Jumalan tahtoa kävi niin, että syntyi erotti ihmisen Jumalasta. Tällä tavalla ihminen menetti luontaisen olemuksensa. Tämä teoria voidaan myös kyseenalaistaa monella tavalla, mutta toisaalta voidaan kysyä: onko uskonto enää uskonto, jos se ei ole uskon asia?

Maailma on varmasti täynnä teorioita, mutta oman teoriani mukaan luonto on vallitseva voima, jonka päälle ihminen on keinotekoisesti rakentanut kaikkea. Ihminen voi tehdä ja luoda asioita, mutta luonto säilyy vahvana voimanaan, ja mukautuu kunkin ajanjakson mukaan. Näin ollen ihminen on vain rakentanut luonnon päälle, luonnon antimia lainaten, jolloin suora ja välitön yhteys luontoon on menetetty. Ihminen ei siis noudata luonnon ennalta määriteltyjä normeja, sillä me olemme rakentaneet omamme ja yritämme uhmata vallitsevaa maailmanjärjestystä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ihmisen älykkyys on ylivertaista muihin eliöihin nähden, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Onhan mahdollista, että jokin katastrofi järkyttää ihmisen asemaa, ja palaamme jälleen kohti luonnonmukaista, alkuperäistä asetelmaa, luonnontilaa (kuten jotkin filosofiat ovat nimittäneet, asiaa voi tarkastella syvemmin etsimällä esim. wikipediasta). Voidaan myös sanoa, että historia toistaa itseään, ja asiat palautuvat aina ajan kanssa samaan tilaan, kuin ne olivat ennen jotain tiettyä ajanjaksoa, toisaalta samalla tapahtuu myös vähittäistä muutosta luonnossa.

Epäilen, että tähänkään kysymykseen ei ole yksimielistä vastausta, eikä tule olemaankaan. Humanistisissa tieteissä on aina vastarannan kiiskejä ja tuhansia mielipiteitä, jolloin minkään asian varsinainen päättäminen ei ole mahdollista. Teorioita on useita, kuten mielipiteitäkin, enkä itse ainakaan tule jyräämään niitä. Toivon siis avoimuutta myös teiltä.

Tunnisteet: , , , , , , , , , ,